we've both been very brave
walked around with bold legs
wait for the scary day
we'll both pull the tricks out of our sleeves
because i'll believe in anything
and you'll believe in anything
destroyer
9 vuotta sitten
uusimmat tekstit
tiistai 1. tammikuuta 2013
tiistai 25. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
kuhmu
ihailin tänään studion seinällä roikkuvia kuituja. makustelin punakirjavaa polwarthia, hain lähikontaktia, yritin haistella.
menin liian likelle. universumi rankaisi. teräspidike tärähti otsaan.
tuli naarmu ja kuhmu. huomenna tulee varmaan mustelma. onneksi sentään muistin refleksikiroilla suomeksi.
eilen puolestaan nousin ikea-reissun alkajaisiksi iloisesti väärän auton kyytiin. mitä siihen nyt sitten sanoisi. oli pilkkopimeää, musta auto ja tummennetut lasit.
selityksiä kaikki tyynni. tonttu mikä tonttu.
menin liian likelle. universumi rankaisi. teräspidike tärähti otsaan.
tuli naarmu ja kuhmu. huomenna tulee varmaan mustelma. onneksi sentään muistin refleksikiroilla suomeksi.
eilen puolestaan nousin ikea-reissun alkajaisiksi iloisesti väärän auton kyytiin. mitä siihen nyt sitten sanoisi. oli pilkkopimeää, musta auto ja tummennetut lasit.
selityksiä kaikki tyynni. tonttu mikä tonttu.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
lumi ja vesi
aamun valjetessa kävi selväksi, että luoteisrannikkolainen lumimyrsky on jokseenkin toisenlainen luonnonilmiö kuin pohjoismainen lumimyrsky.
luoteisrannikkolaisessa lumimyrskyssä lunta sataa päivän aikana kahdesta kymmeneen senttimetriä, mikä ymmärrettävästi pakottaa kaupungin sulkemaan koulut, yliopistot ja julkisen liikenteen.
ymmärrettävää se on siksi, että kaupunki ei omista aurauskalustoa, ja joka ikisessä autossa on kesärenkaat alla. koska kaupungin eteläosassa näiden lisäksi ei yleisesti ottaen harrasteta jalkakäytäviä, vaan kävelijän on luottaminen ainoastaan autoilijoiden hyvyyteen nelikaistaisen rekkaväylän laitaa tarpoessaan, oli suomalainen tällaisissa olosuhteissa kaukaa viisas ja puki työmatkalle viisi heijastinta.
lumen eksistentialistiseen katoavaisuuteen se ei kumminkaan osannut varautua. bussin pysähtyessä marine driven ja main streetin kulmaan lumi muuttui vedeksi, ja vesi meni kenkiin. viimeinen etappi teollisuusalueen halki oli pitkä kuin nälkävuosi.
onneksi töissä on langan kuivattamista varten aika hooseet tuulettimet, joiden päälle sai ripustaa litimärät sukat, ja toiset sukat, ja kengät, ja lapaset, ja repun jonka piti olla vedenpitävä mutta ei sitten kumminkaan ollut.
kollegat kehtasi kysyä, että eikö sulla ole talvisaappaita.
illalla lumi oli enää kirpeä ja eksoottinen muisto.
luoteisrannikkolaisessa lumimyrskyssä lunta sataa päivän aikana kahdesta kymmeneen senttimetriä, mikä ymmärrettävästi pakottaa kaupungin sulkemaan koulut, yliopistot ja julkisen liikenteen.
ymmärrettävää se on siksi, että kaupunki ei omista aurauskalustoa, ja joka ikisessä autossa on kesärenkaat alla. koska kaupungin eteläosassa näiden lisäksi ei yleisesti ottaen harrasteta jalkakäytäviä, vaan kävelijän on luottaminen ainoastaan autoilijoiden hyvyyteen nelikaistaisen rekkaväylän laitaa tarpoessaan, oli suomalainen tällaisissa olosuhteissa kaukaa viisas ja puki työmatkalle viisi heijastinta.
lumen eksistentialistiseen katoavaisuuteen se ei kumminkaan osannut varautua. bussin pysähtyessä marine driven ja main streetin kulmaan lumi muuttui vedeksi, ja vesi meni kenkiin. viimeinen etappi teollisuusalueen halki oli pitkä kuin nälkävuosi.
onneksi töissä on langan kuivattamista varten aika hooseet tuulettimet, joiden päälle sai ripustaa litimärät sukat, ja toiset sukat, ja kengät, ja lapaset, ja repun jonka piti olla vedenpitävä mutta ei sitten kumminkaan ollut.
kollegat kehtasi kysyä, että eikö sulla ole talvisaappaita.
illalla lumi oli enää kirpeä ja eksoottinen muisto.
torstai 13. joulukuuta 2012
ihmemaa
maanantaina oli firman pikkujoulut.
minähän olen ollut ikäni siitä onnellisessa asemassa, että joko mulla ei ole ollut työtä joulun alla, tai sitten olen valheella tai vilpittömästi muuten vaan ollut estynyt osallistumasta moiseen kansalliskristilliseen pönötykseen, joka harvemmin tarjoaa raittiille ja iltauniselle misantroopille mitään syvällistä veljellis-sisarellista juhlaelämystä.
tänä vuonna oli eri juttu. kanada on eri juttu.
täällä uunituore pomo kutsui alaisensa 115 dollarin jouluillalliselle keskustan herrainklubille, jonka järjettömän kalliin jäsenyyden se oli hankkinut joskus "nuorena" ja unohtanut sitten koko asian. sellaisella klubilla ei luottokortteja kysytä eikä suljettujen ovien taakse kurkita. pihalla mirrikaulaiset miespojat parkkeeraa auton ja drinkkihuoneessa slovakialainen viuluniekka soittaa joululauluja.
ja puhelimen käyttö on talossa tietenkin jyrkästi kielletty, koska se on vulgaaria.
kuulemma talossa myös kummittelee. tammella verhotuissa huoneissa oli kieltämättä vähän aavemainen tunnelma. käytävät oli pitkiä ja sokkeloisia, ja ennen pitkää sitä rupesi väkisinkin odottamaan, että seuraavan kulman takaa päälle kaartaa joku kreisi pikkupoika kolmipyörällä.
en tiedä, onko kummitusväitteissä perää, mutta illan päätteeksi hohtavan puhtaalla posliinipytyllä istuessani vessakopin oveen koputettiin ja möreä-ääninen mies sanoi "hello". säikähdin, ja pissa meni takaisin sinne mistä tulikin.
joka tapauksessa näin hienoa afääriä varten piti sitten hankkia uudet vaatteet, kun tämä trukkerilesbosta käyvä kolmasosanaaras 18 kuukauden grungereuhkineen ei osannut kotimaasta käsin varautua ulkomaankomennukseensa muulla kuin talvilenkkareilla ja parilla t-paidalla.
erikoinen tunne vetää sellasen varren päälle pitsineule, glitterminihame ja kymmenen sentin kiilakorkkarit. mutta hyvä siitä tuli. naisellinen olo, jopa. biologinen sukupuoli on sentään jossain määrin hereillä vähäisestä käytöstä huolimatta.
drinkkien ja esittelykierroksen jälkeen pääsimme ruokasaliin, joka oli koristeltu kristallikruunuin, käsin virkatuin joulunauhoin ja kultaisin himmelein. keskellä alkuruokatarjottimia oli metrin korkuinen jäästä veistetty joulupukki, joka pikkuhiljaa sulaessaan näytti siltä kuin sen nenästä olisi valunut räkää.
pöytään käydessä lautaselta löytyi klubin tarjoama joulupaketti, sellainen mitä ne hämmentävät joulupukit ja metsäneläimet poksauttelee lumiukossa. minun paketissa oli klemmari.
ruuaksi oli tarjolla muun muassa hummeria, venäläisiä munajuustokakkuja, sushia ja sellaisia eksoottisia hedelmiä, joita pohjoiseurooppalainen ei ollut eläissään ennen nähnyt. kullalla koristellut astiat ja mikroskooppisen puhtaat hopea-aterimet välkkyivät jouluvalojen loisteessa nälkäisen joukon lappaessa apetta lautaselle, kuin peläten että kohta tämä ihana tyynenmeren villilohen tuoksuinen päiväuni loppuu ja herättää todellisuuteen tim hortonsin noutotiskille.
jälkiruoaksi oli perinteistä jouluvanukasta, joka tehtiin paikan päällä kaatamalla palavaa viinaa kauhalla taikinan ja kerman päälle. suomalainen oli onnellinen saadessaan kaikki inhimillisen ruuansulatuksen sallimat lihatyypit kattavasta pääruokavalikoimasta palan kinkkua. mums se oli hyvää, ja tuli jouluinen olo.
iloisen seurueen ahtaessa ruokaa mahaansa millintarkasti puunattu palveluskunta suhasi pöytien välillä kuljettaen tyhjiä lautasia ja toteuttaen hyvään tottuneen asiakaskunnan toiveita kuin äänettömästi virtaava liituraitainen vedenhenki.
kolmen ruokakierroksen ja ihan liian monen creme bruleen, tiramisun ja pikkukakkusen jälkeen oli niin hekumallinen ähky ja sokerihumala, että pomo tarjoutui ystävällisesti ajamaan samassa suunnassa asuvat alaisensa kotiin. viime hetkellä muistettiin ottaa vielä ryhmäkuvat, joissa ryhmän tuoreimman jäsenen glittertrikoon verhoama food baby tekee valitettavan näkyvästi kaikkensa päästäkseen vastahakoisen emon hoteista maailmaan.
pasta-asema löydettiin vasta ulosmennessä.
minähän olen ollut ikäni siitä onnellisessa asemassa, että joko mulla ei ole ollut työtä joulun alla, tai sitten olen valheella tai vilpittömästi muuten vaan ollut estynyt osallistumasta moiseen kansalliskristilliseen pönötykseen, joka harvemmin tarjoaa raittiille ja iltauniselle misantroopille mitään syvällistä veljellis-sisarellista juhlaelämystä.
tänä vuonna oli eri juttu. kanada on eri juttu.
täällä uunituore pomo kutsui alaisensa 115 dollarin jouluillalliselle keskustan herrainklubille, jonka järjettömän kalliin jäsenyyden se oli hankkinut joskus "nuorena" ja unohtanut sitten koko asian. sellaisella klubilla ei luottokortteja kysytä eikä suljettujen ovien taakse kurkita. pihalla mirrikaulaiset miespojat parkkeeraa auton ja drinkkihuoneessa slovakialainen viuluniekka soittaa joululauluja.
ja puhelimen käyttö on talossa tietenkin jyrkästi kielletty, koska se on vulgaaria.
kuulemma talossa myös kummittelee. tammella verhotuissa huoneissa oli kieltämättä vähän aavemainen tunnelma. käytävät oli pitkiä ja sokkeloisia, ja ennen pitkää sitä rupesi väkisinkin odottamaan, että seuraavan kulman takaa päälle kaartaa joku kreisi pikkupoika kolmipyörällä.
en tiedä, onko kummitusväitteissä perää, mutta illan päätteeksi hohtavan puhtaalla posliinipytyllä istuessani vessakopin oveen koputettiin ja möreä-ääninen mies sanoi "hello". säikähdin, ja pissa meni takaisin sinne mistä tulikin.
joka tapauksessa näin hienoa afääriä varten piti sitten hankkia uudet vaatteet, kun tämä trukkerilesbosta käyvä kolmasosanaaras 18 kuukauden grungereuhkineen ei osannut kotimaasta käsin varautua ulkomaankomennukseensa muulla kuin talvilenkkareilla ja parilla t-paidalla.
erikoinen tunne vetää sellasen varren päälle pitsineule, glitterminihame ja kymmenen sentin kiilakorkkarit. mutta hyvä siitä tuli. naisellinen olo, jopa. biologinen sukupuoli on sentään jossain määrin hereillä vähäisestä käytöstä huolimatta.
drinkkien ja esittelykierroksen jälkeen pääsimme ruokasaliin, joka oli koristeltu kristallikruunuin, käsin virkatuin joulunauhoin ja kultaisin himmelein. keskellä alkuruokatarjottimia oli metrin korkuinen jäästä veistetty joulupukki, joka pikkuhiljaa sulaessaan näytti siltä kuin sen nenästä olisi valunut räkää.
pöytään käydessä lautaselta löytyi klubin tarjoama joulupaketti, sellainen mitä ne hämmentävät joulupukit ja metsäneläimet poksauttelee lumiukossa. minun paketissa oli klemmari.
ruuaksi oli tarjolla muun muassa hummeria, venäläisiä munajuustokakkuja, sushia ja sellaisia eksoottisia hedelmiä, joita pohjoiseurooppalainen ei ollut eläissään ennen nähnyt. kullalla koristellut astiat ja mikroskooppisen puhtaat hopea-aterimet välkkyivät jouluvalojen loisteessa nälkäisen joukon lappaessa apetta lautaselle, kuin peläten että kohta tämä ihana tyynenmeren villilohen tuoksuinen päiväuni loppuu ja herättää todellisuuteen tim hortonsin noutotiskille.
jälkiruoaksi oli perinteistä jouluvanukasta, joka tehtiin paikan päällä kaatamalla palavaa viinaa kauhalla taikinan ja kerman päälle. suomalainen oli onnellinen saadessaan kaikki inhimillisen ruuansulatuksen sallimat lihatyypit kattavasta pääruokavalikoimasta palan kinkkua. mums se oli hyvää, ja tuli jouluinen olo.
iloisen seurueen ahtaessa ruokaa mahaansa millintarkasti puunattu palveluskunta suhasi pöytien välillä kuljettaen tyhjiä lautasia ja toteuttaen hyvään tottuneen asiakaskunnan toiveita kuin äänettömästi virtaava liituraitainen vedenhenki.
kolmen ruokakierroksen ja ihan liian monen creme bruleen, tiramisun ja pikkukakkusen jälkeen oli niin hekumallinen ähky ja sokerihumala, että pomo tarjoutui ystävällisesti ajamaan samassa suunnassa asuvat alaisensa kotiin. viime hetkellä muistettiin ottaa vielä ryhmäkuvat, joissa ryhmän tuoreimman jäsenen glittertrikoon verhoama food baby tekee valitettavan näkyvästi kaikkensa päästäkseen vastahakoisen emon hoteista maailmaan.
pasta-asema löydettiin vasta ulosmennessä.
Tekstit
