score

olen kanadalainen.

passiini on niitattu sateenkaaren värinen paperi, jossa sanotaan niin. tai ainakin jotain siihen verrattavaa.

oon ihan oikeasti täällä, ja mulla on ihan oikeasti kädessä työsopimus, joka muun muassa kirjallisesti velvoittaa harjoittamaan muiden töiden ohessa tiukkaa tuotteiden laadunvalvontaa (ja riikkahan tietää, mitä se sellainen tarkoittaa).

matka meni kelvollisesti, vaikka siitä ei mihinkään pääsekään, että 18 tuntia on ihan vitun pitkä aika matkustaa. siitäkään ei pääse mihinkään, että 18 tunnin matkustamisen jälkeen vain silkka jästipäinen ääliö yrittää kantaa oman painonsa verran matkatavaroita metroasemalta kaksi kilometriä ylämäkeen. nokun. nokun. taksi maksaa ja metro on kätevä ja maailma pelastuu.

hassua tässä kaikessa on se, että alle 20 tuntia rajanylityksen jälkeen mulla on jo vakituinen duuni, huomattavasti isompi palkka kuin mitä kuvittelin, kalustettu kämppä ikiomalla vessalla ja lentoliput long beachin lankamessuille tammikuun lopussa. sain itse määrätä kuinka paljon maksan vuokraa,  minä päivinä olen töissä ja milloin olen valmis palkankorotukseen. sellaset kuviot onnistuu, kun sattuu saamaan pomoksi jeesuksen tasoisen kashmirintuoksuisen hyväntahdonlähettilään, jonka aviomies puolestaan sattuu omistamaan ylimääräisen asunnon, jolla ei tee mitään.

kyseinen jeesus lupasi myös tuoda mulle kyseiseen asuntoon vanhan rukkinsa, kun menin sanomaan, että olispa kiva käyttää täällä vapaa-aika hyödyksi ja opetella rukkikehruuta.

aika siistiä.

alan ihan todella uskoa, että kun aikansa räpistelee ja hajoilee ja turhaan yrittää koota olemisensa paloja edes jokseenkin koherenttiin muotoon, jossain vaiheessa universumi antaa armon ja sanoo, että "jospa järkättäis sulle vaihteeksi jotain jännää". kovasti himottaisi suorittaa tässä yhteydessä pieni voitonriemuinen pyllistys, mutta kosmisen koston pelossa en ilkeä tässä yhteydessä persettä näyttää. näytän sen sijaan kakkua, jonka hetki sitten söin.

se näyttää kakalta, mutta oli kumminkin aika hyvää.