uusimmat tekstit

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

score

olen kanadalainen.

passiini on niitattu sateenkaaren värinen paperi, jossa sanotaan niin. tai ainakin jotain siihen verrattavaa.

oon ihan oikeasti täällä, ja mulla on ihan oikeasti kädessä työsopimus, joka muun muassa kirjallisesti velvoittaa harjoittamaan muiden töiden ohessa tiukkaa tuotteiden laadunvalvontaa (ja riikkahan tietää, mitä se sellainen tarkoittaa).

matka meni kelvollisesti, vaikka siitä ei mihinkään pääsekään, että 18 tuntia on ihan vitun pitkä aika matkustaa. siitäkään ei pääse mihinkään, että 18 tunnin matkustamisen jälkeen vain silkka jästipäinen ääliö yrittää kantaa oman painonsa verran matkatavaroita metroasemalta kaksi kilometriä ylämäkeen. nokun. nokun. taksi maksaa ja metro on kätevä ja maailma pelastuu.

hassua tässä kaikessa on se, että alle 20 tuntia rajanylityksen jälkeen mulla on jo vakituinen duuni, huomattavasti isompi palkka kuin mitä kuvittelin, kalustettu kämppä ikiomalla vessalla ja lentoliput long beachin lankamessuille tammikuun lopussa. sain itse määrätä kuinka paljon maksan vuokraa,  minä päivinä olen töissä ja milloin olen valmis palkankorotukseen. sellaset kuviot onnistuu, kun sattuu saamaan pomoksi jeesuksen tasoisen kashmirintuoksuisen hyväntahdonlähettilään, jonka aviomies puolestaan sattuu omistamaan ylimääräisen asunnon, jolla ei tee mitään.

kyseinen jeesus lupasi myös tuoda mulle kyseiseen asuntoon vanhan rukkinsa, kun menin sanomaan, että olispa kiva käyttää täällä vapaa-aika hyödyksi ja opetella rukkikehruuta.

aika siistiä.

alan ihan todella uskoa, että kun aikansa räpistelee ja hajoilee ja turhaan yrittää koota olemisensa paloja edes jokseenkin koherenttiin muotoon, jossain vaiheessa universumi antaa armon ja sanoo, että "jospa järkättäis sulle vaihteeksi jotain jännää". kovasti himottaisi suorittaa tässä yhteydessä pieni voitonriemuinen pyllistys, mutta kosmisen koston pelossa en ilkeä tässä yhteydessä persettä näyttää. näytän sen sijaan kakkua, jonka hetki sitten söin.


se näyttää kakalta, mutta oli kumminkin aika hyvää.

3 comments:

Anonyymi kirjoitti...

Vautsivau, kylläpä asiat on sujuneet siellä nopeasti ja hyvin! Onko sulla siis ihan oma asunto vai onko se kimppakämppä, jossa sulla on vessallinen huone? Työnantajasi kuulostaa kyllä melkein liian hyvältä ollakseen totta.

En tiedä, vaikuttiko lähtösi minuun fyysisesti, sillä olen kärvistellyt kaameassa flunssassa läksiäisistä alkaen. Tämä viikko on mennyt aika lailla saikkuillessa. Että voisiko se sun jeesus-pomo seuraavana työnään poistaa mun flunssan? :)

Mutta mahtavaa, että siellä menee hyvin!

T: Anni

Anonyymi kirjoitti...

oi ku kuulostaa hyvältä - voit sit myös varautua siihen, et jos mulla levii kokonaan pää, niin saatat löytään jonkinlaisen alialivuokralaisen, joka näkee muuten nykyään unia galaxy-langasta... siis toista perminin galaxystä. pelottavaa.

sun lähdöllä on ollu kyllä mystinen vaikutus:
myös täällä ollaan saikulla - osittain flunssas, osittain migreenis ja osittain hajoilemasa ihan vaan vitutukses. mut olinpa ennen tätä jopa 2,5 vkoa ilman migreeniä. JEE! joten eiköhän täs oo jotain valonpilkkua näkyvis.

ollaan löydetty jo sun elämänvinkit 1, 3 ja 4. siis ainakin kakkonen on vielä löytämättä. mä aion niin toteuttaa tuota 4:sta: elämään tarvitaan hieman bläkkistä.

terkkuja Pirjolta ja Annelta. ollaan ajateltu sua joka päivä.

have a nice time ja elä täysillä sun unelmaa!

Riikka

Anonyymi kirjoitti...

äippä tässä toteaa, että ne kirosanat lapseni voisit jättää pois, mut se on vaan mummo kun nipottaa...

Lähetä kommentti