uusimmat tekstit

tiistai 25. joulukuuta 2012

joulu







perjantai 21. joulukuuta 2012

kuhmu

ihailin tänään studion seinällä roikkuvia kuituja. makustelin punakirjavaa polwarthia, hain lähikontaktia, yritin haistella.

menin liian likelle. universumi rankaisi. teräspidike tärähti otsaan.

tuli naarmu ja kuhmu. huomenna tulee varmaan mustelma. onneksi sentään muistin refleksikiroilla suomeksi.

eilen puolestaan nousin ikea-reissun alkajaisiksi iloisesti väärän auton kyytiin. mitä siihen nyt sitten sanoisi. oli pilkkopimeää, musta auto ja tummennetut lasit.

selityksiä kaikki tyynni. tonttu mikä tonttu.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

lumi ja vesi

aamun valjetessa kävi selväksi, että luoteisrannikkolainen lumimyrsky on jokseenkin toisenlainen luonnonilmiö kuin pohjoismainen lumimyrsky.


luoteisrannikkolaisessa lumimyrskyssä lunta sataa päivän aikana kahdesta kymmeneen senttimetriä, mikä ymmärrettävästi pakottaa kaupungin sulkemaan koulut, yliopistot ja julkisen liikenteen.

ymmärrettävää se on siksi, että kaupunki ei omista aurauskalustoa, ja joka ikisessä autossa on kesärenkaat alla. koska kaupungin eteläosassa näiden lisäksi ei yleisesti ottaen harrasteta jalkakäytäviä, vaan kävelijän on luottaminen ainoastaan autoilijoiden hyvyyteen nelikaistaisen rekkaväylän laitaa tarpoessaan, oli suomalainen tällaisissa olosuhteissa kaukaa viisas ja puki työmatkalle viisi heijastinta.

lumen eksistentialistiseen katoavaisuuteen se ei kumminkaan osannut varautua. bussin pysähtyessä marine driven ja main streetin kulmaan lumi muuttui vedeksi, ja vesi meni kenkiin. viimeinen etappi teollisuusalueen halki oli pitkä kuin nälkävuosi.

onneksi töissä on langan kuivattamista varten aika hooseet tuulettimet, joiden päälle sai ripustaa litimärät sukat, ja toiset sukat, ja kengät, ja lapaset, ja repun jonka piti olla vedenpitävä mutta ei sitten kumminkaan ollut.

kollegat kehtasi kysyä, että eikö sulla ole talvisaappaita.


illalla lumi oli enää kirpeä ja eksoottinen muisto.

torstai 13. joulukuuta 2012

ihmemaa

maanantaina oli firman pikkujoulut.

minähän olen ollut ikäni siitä onnellisessa asemassa, että joko mulla ei ole ollut työtä joulun alla, tai sitten olen valheella tai vilpittömästi muuten vaan ollut estynyt osallistumasta moiseen kansalliskristilliseen pönötykseen, joka harvemmin tarjoaa raittiille ja iltauniselle misantroopille mitään syvällistä veljellis-sisarellista juhlaelämystä.

tänä vuonna oli eri juttu. kanada on eri juttu.

täällä uunituore pomo kutsui alaisensa 115 dollarin jouluillalliselle keskustan herrainklubille, jonka järjettömän kalliin jäsenyyden se oli hankkinut joskus "nuorena" ja unohtanut sitten koko asian. sellaisella klubilla ei luottokortteja kysytä eikä suljettujen ovien taakse kurkita. pihalla mirrikaulaiset miespojat parkkeeraa auton ja drinkkihuoneessa slovakialainen viuluniekka soittaa joululauluja.

ja puhelimen käyttö on talossa tietenkin jyrkästi kielletty, koska se on vulgaaria.

kuulemma talossa myös kummittelee. tammella verhotuissa huoneissa oli kieltämättä vähän aavemainen tunnelma. käytävät oli pitkiä ja sokkeloisia, ja ennen pitkää sitä rupesi väkisinkin odottamaan, että seuraavan kulman takaa päälle kaartaa joku kreisi pikkupoika kolmipyörällä.

en tiedä, onko kummitusväitteissä perää, mutta illan päätteeksi hohtavan puhtaalla posliinipytyllä istuessani vessakopin oveen koputettiin ja möreä-ääninen mies sanoi "hello". säikähdin, ja pissa meni takaisin sinne mistä tulikin.

joka tapauksessa näin hienoa afääriä varten piti sitten hankkia uudet vaatteet, kun tämä trukkerilesbosta käyvä kolmasosanaaras 18 kuukauden grungereuhkineen ei osannut kotimaasta käsin varautua ulkomaankomennukseensa muulla kuin talvilenkkareilla ja parilla t-paidalla.

erikoinen tunne vetää sellasen varren päälle pitsineule, glitterminihame ja kymmenen sentin kiilakorkkarit. mutta hyvä siitä tuli. naisellinen olo, jopa. biologinen sukupuoli on sentään jossain määrin hereillä vähäisestä käytöstä huolimatta.

drinkkien ja esittelykierroksen jälkeen pääsimme ruokasaliin, joka oli koristeltu kristallikruunuin, käsin virkatuin joulunauhoin ja kultaisin himmelein. keskellä alkuruokatarjottimia oli metrin korkuinen jäästä veistetty joulupukki, joka pikkuhiljaa sulaessaan näytti siltä kuin sen nenästä olisi valunut räkää.

pöytään käydessä lautaselta löytyi klubin tarjoama joulupaketti, sellainen mitä ne hämmentävät joulupukit ja metsäneläimet poksauttelee lumiukossa. minun paketissa oli klemmari.

ruuaksi oli tarjolla muun muassa hummeria, venäläisiä munajuustokakkuja, sushia ja sellaisia eksoottisia hedelmiä, joita pohjoiseurooppalainen ei ollut eläissään ennen nähnyt. kullalla koristellut astiat ja mikroskooppisen puhtaat hopea-aterimet välkkyivät jouluvalojen loisteessa nälkäisen joukon lappaessa apetta lautaselle, kuin peläten että kohta tämä ihana tyynenmeren villilohen tuoksuinen päiväuni loppuu ja herättää todellisuuteen tim hortonsin noutotiskille.

jälkiruoaksi oli perinteistä jouluvanukasta, joka tehtiin paikan päällä kaatamalla palavaa viinaa kauhalla taikinan ja kerman päälle. suomalainen oli onnellinen saadessaan kaikki inhimillisen ruuansulatuksen sallimat lihatyypit kattavasta pääruokavalikoimasta palan kinkkua. mums se oli hyvää, ja tuli jouluinen olo.

iloisen seurueen ahtaessa ruokaa mahaansa millintarkasti puunattu palveluskunta suhasi pöytien välillä kuljettaen tyhjiä lautasia ja toteuttaen hyvään tottuneen asiakaskunnan toiveita kuin äänettömästi virtaava liituraitainen vedenhenki.

kolmen ruokakierroksen ja ihan liian monen creme bruleen, tiramisun ja pikkukakkusen jälkeen oli niin hekumallinen ähky ja sokerihumala, että pomo tarjoutui ystävällisesti ajamaan samassa suunnassa asuvat alaisensa kotiin. viime hetkellä muistettiin ottaa vielä ryhmäkuvat, joissa ryhmän tuoreimman jäsenen glittertrikoon verhoama food baby tekee valitettavan näkyvästi kaikkensa päästäkseen vastahakoisen emon hoteista maailmaan.

pasta-asema löydettiin vasta ulosmennessä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

huomioita

mukavuudet.
mun kylpyamme on niin iso, että siellä voi kellua.

epämukavuudet.
vessapaperi on kapeaa, ohutta ja disintegroituu pyllyvakoon.

paikallinen ruoka.
lähihypermarketissa myydään sipsejä 900 gramman pusseissa.

ilmasto.
tää on ihan vaan tämmönen pieni sadekuuro.

jätehuolto.
hissin lattialla oli kakkaa.

villieläimistö.
naapuritontilla asuu miljoonittain pikimustia pupuja, joilla on pitkät korvat ja söpöt nenät.

stereotypiat.
nolot sisämaalaiset sanoo "eh?". me rennot länsirannikkolaiset huokaamme lauseen loppuun "hey".

kanssaeläjät.
autoilijoilla ei ole lainkaan munaa, joten kävelijä voi loikkia huoletta keskelle 8-kaistaista tietä ilman heijastimia ja 50 metriä suojatien ulkopuolella (myös silmät kiinni). suomalaiselle autoilijoiden fleguilu aiheuttaa kuitenkin ajoittain lieviä stressioireita.

lauantai 8. joulukuuta 2012

päiväkävely


ensimmäinen semiaurinkoinen päivä. juhlistin sitä menemällä katsomaan lentokoneita. paleli, mutta ei haitannut. pään sisällä oli mukavan lämmintä.

maanantai 3. joulukuuta 2012

taivas

otetaan mimmi, joka tykkää langasta.

pannaan se jumbojettiin ja lähetetään siihen kanadan kaupunkiin, jossa on eniten palmuja kesällä ja vähiten loskaa talvella.

annetaan sille duuni, johon saa tulla aamulla sitten kun ehtii. järjestetään niin, että siellä duunissa haisee aamusta iltaan märkä villa, joka on sen mimmin mielestä ihaninta mitä on. ja koska se on myös kauhea elitisti ja halvoille materiaaleille nyrpistelijä, varmistetaan että se villa on merinoa ja kashmiria ja BFL:ää ja laitetaan päälle vielä vähän silkkiä kans.

keksitään ihan päättömän sykähdyttäviä, hehkuvia ja elämänilon palauttavia väriyhdistelmiä ja siirretään ne kuppien ja kippojen ja truuttien ja trööttien avulla siihen ihanaan haisevaan villaan. keitetään kattilassa ja paistetaan uunissa ja pannaan ne sitten näkösälle kuivumaan, että se mimmi voi pysähtyä tuijottamaan niitä monttu auki aina ohi mennessään, mihin sillä on virallinen lupa, koska niiden sykähdyttävien, hehkuvien ja elämänilon palauttavien väriyhdistelmien osaaminen ulkoa on just siinä duunissa ihan hullun tärkeää.

käsketään sen jutella mukavia muiden villahajufanaatikkojen kanssa samalla kun se kieputtaa valmiita lankoja vyyhdille ja askartelee kuivuneet villamöntit näteille leteille. sitten se voi ripustaa niihin pinkkejä nimikelappuja ja kirjoittaa kivoja saatekirjeitä.

ja koska sillä mimmillä on monien muiden hämmentävien fetissien lisäksi ihan erikoisen hämmentävä toimistotarvikefetissi, annetaan sen välillä istua kaikessa rauhassa ja liimailla merkkitarroja ja erivärisiä alennuspylpyrätarroja ja teipata pussukoita teippikoneella ja vedellä korostuskynällä listasta nimiä yli ali ja ympäri.

otetaan varmuuden vuoksi kuviosta pois kaikki asiakaspalvelu, koska asiakkailla on yleensä väärät mielipiteet ja rumat naamat.

maksetaan sille kaikesta yllämainitusta minimitason reilusti ylittävää palkkaa, ja annetaan sille sitten vielä viidenkymmenen pinnan henkkarialennus.

niin kyllä se on sille mimmille taivas.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

aasialaiset ystävät

asuttuani viisi päivää samassa huoneessa kolmen krapulaisen aussin kanssa vesivahingosta ja elämänilon vievistä ilmastointiongelmista kärsivässä hostellissa voin vain todeta, että onni on oma vessa.

sellainen vessa, jossa käydäkseen ei tarvitse astua eteiseen, käytävälle tai julkisiin tiloihin. sellainen, jossa on iso peili ja kiiltävät kivitasot.

sellainen, johon voi hipsiä munasillaan aamutuimaan ilman, että viereisessä huoneessa asuva nelikymppinen fysiikanopettaja saa koskaan tietää.

saatan hyvinkin tottua tähän.

muutin siis eilen uuteen asuntoon richmondiin, joka on vancouverin iloinen aasialainen etelänaapuri. ja kyseessähän ei ole mikään törkeä rasistinen herja, vaan faktuaalinen ja jäätävän terävä huomio ympäröivästä demografiasta. richmondissa on prosenteissa mitattuna koko pohjois-amerikan suurin aasialaisperäinen väestö.

ja sen ihan todella, todella huomaa. eikä vähiten siinä, että koon 34 skandinaavinainen on katukuvassa aivan järkyttävä kaappi.

kaksikielisten katukylttien, merkkien ja kuulutusten lisäksi myös muun muassa lähiruokakauppa on jaettu kahtia punaiseen aasialaisosaan ja siniseen ei-aasialaisosaan. aasialaisosastolla myydään valkoisia limapalleroita, harmaita limapalleroita ja riisiä viiden kilon säkeissä. ei-aasialaisosastolla myydään pringlesejä ja paahtoleipää. molemmat keittiöt näyttää ja kuulostaa yhtä ankeilta. onneksi mä en kokkaa, ja onneksi mä osaan näinkin hienosti kunnioittaa vieraita kulttuureja.

jonkunlainen aloittelijavirhe kuitenkin oli mennä kyseiseen lähiruokakauppaan lauantai-iltana. se on täkäläisten keskuudessa ihan erityisen erityinen kauppailta, jolloin tullaan koko perheen ja monen sukupolven voimin syömään ilmaisia limapalleromaistiaisia ja kuuntelemaan taiwanilaista julkkiskokkia, joka kertoo minkälaiset limapallerot tällä hetkellä on eniten muodissa.

mä olisin halunnut vaan ostaa leipää ja leivän päälle voita, mutta eksyin päätä lyhyemmässä väentungoksessa nuudelikäytävälle. piti ostaa lähi-shoppingcenteristä liilat vakosamettipöksyt, että toivuin.

kyllä. hienosti osaan kunnioittaa vieraita kulttuureja. pahoittelen syvimmin.

huomenna on sitten eka duunipäivä. tässä illan ratoksi opettelen ulkoa firman värikarttaa, jonka tietysti kehuin työhakemuksessa tuntevani ku vettä vaan. en mä sitä mäkkiäkään osaa käyttää, vaikka niin väitin. mutta ehkä ne on kohteliaita, eikä sano mitään.